Ilman autoa

Täysi-ikäistyttyäni omistin henkilöauton viisi vuotta.
Ensimmäinen autoni oli pienenpieni kauppakassi, seuraava auto olikin ihan normaali kokoinen, turvallisempi, mukavampi ja monin puolin järkevämpi kulkupeli.
Kävin autolla töissä ja kaupassa. Taitoin kyllä lähes tulkoon kaikki matkat autolla.

Pari vuotta sitten luovuin autosta säästösyistä.
Jäädessäni sairaslomalle, tulot tippuivat roimasti.
En jäänyt miettimään maksanko auton vakuutukset, verot ja huollot vai käytänkö ne rahat muuhun elämiseen.

Päivittäinen autoilu vaihtui joukkoliikenteeseen.
Hiljalleen huomasin, miten esimerkiksi hyötyliikunta lisääntyi roimasti.
Nykyään hoidan ruokakaupassa käynnit lähes poikkeuksetta kävellen.
Meiltä on matkaa kauppaan noin puoli kilometriä, joten se ei ole matka eikä mikään.
Töihin ja kaupungille kuljen bussilla.

Hassua miten ihminen tottuu tiettyyn mukavuuteen.
Omistaessani auton, en kävellyt juurikaan koskaan kauppaan. Hurautin sen pienen matkan aina autolla.
Ajatustapa muuttui auton myymisen myötä.

Meillä on taloudessa vielä auto, koska se on pakollinen miehen työn vuoksi.
Minä en juurikaan käytä autoa.

Kannustan miettimään oman auton käyttöä.
Siirtymällä joukkoliikenteen käyttäjäksi, kulut pienenevät huomattavasti.

Toki tiedän, että on paljon ihmisiä joiden on pakko omistaa auto.
Jos kuitenkin asuu kaupungissa hyvien liikenneyhteyksien varrella, voi bussilla kulkeminen olla mahdollista.

Autoilu on yllättävän kallista, jos huomioi kaikki kulut.
Täytyy maksaa vakuutukset, verot, katsastukset, huollot, polttoaineet.
Sitten on niitä yllättäviä kuluja joita saattaa koitua auton rikkoutuessa.
Vuositasolla kulut saattavat nousta yllättävän korkeiksi.
Valitsemalla joukkoliikenteen, yllättäviä kuluja ei tule. Maksat tietyn summan kuukaudessa ja voit huoletta suhata bussilla ympäriinsä.

Oman auton omistaminen takaa mahdollisuuden liikkua nopeasti paikasta toiseen. On myös mukavaa liikkua omien aikataulujen mukaan.
Joukkoliikennettä käyttäessä on sidottu aikatauluihin. Ehtiäkseen töihin, täytyy valita oikea bussi ja lähteä tarpeeksi ajoissa pysäkille.

Joukkoliikenteen käyttö vaatii hieman suunnittelua ja ajan varaamista.
Se on kuitenkin tiukan paikan tullen edullinen vaihtoehto.

Kasinot
ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.