Mies lähti lapsen kanssa yöksi pois kotoa.
En muista milloin olisin ollut näin kauan itsekseni.
Tuntuu oudolta.
Asuessaan toisen kanssa, sitä yllättävän äkkiä tottuu toisen seuraan.
Mekin olemme asuneet saman katon alla yli kaksi vuotta.
Kahdessa vuodessa ehtii muodostua rutiineja.
Vaikka näimme aamulla ja vaihdoimme suukkoja, on nyt illan tullen jo ikävä.
Päivän aikana olemme laittaneet viestejä ja soittaneetkin pariin kertaan.
Suloista huomata, miten minuakin selkeästi ajatellaan vaikka kotoa ollaankin pois.
Olen pelännyt välillä, onko suhteemme muuttunut itsestäänselvyydeksi.
Nyt pienen välimatkan myötä tiedän, ettei ole.
Arjessa tuntuu välillä ettei toinen huomioi ollenkaan.
Ehkä minä en vain näe hänen huolenpitoaan. Hän näyttää kiinnostuksensa pienillä arkisilla asioilla, kun minä taas odotan jotain suuria ja mahtipontisia rakkaudenosoituksia.
Rakastan miestäni, hän saa minut edelleen nauramaan.
Ikävä hiipii kotiimme, hänen ollessaan matkoilla ❤
