Sitä näkee rakastamansa ihmisen eri tavalla kuin toiset.
Sanotaan rakkauden olevan sokea.
Mielestäni päinvastoin, rakkaus näkee kaiken.
Rakastan miestäni.
Rakkauttani on kyseenalaistettu usealta taholta.
Olen joutunut todistelemaan tunteitani ja niihin on yritetty vaikuttaa monin eri tavoin.
On ihmisiä jotka eivät tunne rakastamaani ihmistä.
Hän näyttäytyy monessa eri valossa.
Hänen on kerrottu olevan rikollinen, rikkinäinen ihminen, narkomaani, pettäjä, valehtelija, hyväksikäyttäjä.
Häntä on satutettu, manipuloitu, käännytetty ja haukuttu.
Ihmisen luokittelu, mahduttaminen johonkin toisten luomaan muottiin tekee minut äärimmäisen surulliseksi.
Kaikki me olemme tehneet virheitä. Jokaisella meistä on menneisyytemme ja ristimme kannettavana.
Minua satuttaa kuulla väitteitä omasta rakkaasta jotka eivät ole todellisia. Väitteet perustuvat ulkopuolisen ihmisen pikkusieluisuuteen, katkeruuteen ja haluun pilata toisen ihmisen elämä.
He jotka tuomitsevat ja levittävät valheellista tietoa, satuttavat miestäni, mutta myös minua ja perhettämme.
Minä tunnen mieheni. Tiedän mitkä asiat ovat totta. Me jaamme elämämme. Menneisyyteemme ja nykyisyytemme ovat läsnä arjessamme.
Muille ihmisille hän on vain joku.
Minulle hän on koko maailma.
Minä näen ihmisen tekojen takana.
Minulle hän on ihminen joka saa nauramaan niin, että vedet valuu silmistä.
Minä näen hänen suuren sydämen, lempeyden, kiltteyden ja tahdon uskoa kaikista hyvää.
Hän rakastaa minua, eikä tekojani. Hän on kanssani virheistäni huolimatta.
Eivät virheet saa polttaa kaikkia siltoja edestämme. Virheet tekevät meistä ihmisiä.
Rakkaus korjaa meitä. Auttaa meitä kasvamaan paremmiksi.
Yhdessä olemme vahvempia.