Hyvää syntymäpäivää!

9862 päivää sitten keskiviikkona minä synnyin tänne.
Tuosta päivästä on tänään 27 vuotta.
Parkaisin ensimmäisen kerran hieman kuuden jälkeen aamulla.
Tuo päivä oli aurinkoinen ja lämmintä oli kymmenen astetta.

Elämäni aikana kuu on kiertänyt maan 333 kertaa.
Seuraava syntymäpäiväni on 365 päivän kuluttua keskiviikkona.

Tilastollisesti elämääni on jäljellä 57 vuotta. Se tuntuu aika pitkältä ajalta.
Tilastoja katsoen vaarani kuolla vuoden sisällä on reilusti alle prosentin luokkaa. En tiedä mitä ajankohtaiset tilastot sanoisivat? Tilanne koronan suhteen tekee arvioista ehkä epäluotettavat.

Olen juhlistanut syntymäpäiviäni harvoin. Tänäkään vuonna en tee poikkeusta sen suhteen.
Päivä alkoi viideltä aamulla, kävin töissä, söin einestä lounaaksi, kävin kaupassa töiden jälkeen, illalla ajattelin herkutella sipseillä.

Minä en koe lahjoja merkityksellisiksi syntymäpäivänä.
Haluan kyllä joka vuosi pysähtyä miettimään ikääni. Pohdin kulunutta vuotta ja mietin tulevaa.

Aika ei pysähdy. Ikää tulee jatkuvasti lisää.
Ei ikääntymistä kannata stressata, kukaan ei voi säästyä siltä!

Kasinot
ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.