Aloitin tällä viikolla työharjoittelun.
Ollessani aikuisopiskelija, suoritan koulun ohella harjoittelua jonka kautta käytännössä opin alan työtehtäviä.
Töiden aloittaminen tehtiin kevennetysti ajatellen tämänhetkistä polven kuntoutumista ja pitkää masennustaustaani.
Teen kuuden tunnin päiviä.
Jo muutaman päivän perusteella pystyn toteamaan, että kuusikin tuntia on paljon polvelle.
Käveleminen tuntuu kipeältä ja polveen kertyy nestettä. Toivottavasti tilanne sen suhteen helpottaa nopeasti. Kivut eivät koskaan ole mukavia.
Seisoin tänä aamuna bussipysäkillä seitsemältä ja mietin elämää.
Oravanpyörä pyörii taas.
Vettä satoi urakalla, kuulokkeet unohtuivat kotiin samoin kuin sormikkaat.
Siinä värjötellessä ei voinut välttyä ajatukselta, miten mukavaa olisi jos ei tarvitsisi lähteä kotoa.
Masennus on vaikuttanut paljon siihen, että kotoa lähteminen on vaikeaa.
Tiedän kuitenkin, että minun kohdallani on välttämätöntä lähteä pois neljän seinän sisältä.
Asioita pitää tehdä vaikka ei kiinnostaisi. Se on ainoa keino edes hieman vaimentaa masennuksen ääntä pään sisällä.
Jos jään kotiin hiljaisuuteen, masennus saa yliotteen ennemmin tai myöhemmin.
