Olen asettanut kellon soittamaan aamuksi 05:30.
Ajatukset ovat jo niin vahvasti töissä, että huomaan katselevani kelloa pitkin yötä.
Luovutan viideltä ja nousen ylös.
Tuuletan makuuhuoneen, puen päälle illalla katsotut vaatteet ja petaan sängyn.
Suoritan aamutoimet tutuin rutiinein.
Aamupalaksi muroja, toisen aamupalan syön töissä myöhemmin.
Lähden bussipysäkille samaan aikaan joka arki-aamu lähes minuutin tarkkuudella. Hyväksi havaitut tavat.
Pysäkillä seison niiden samojen naamojen kanssa.
Emme moikkaa koskaan toisiamme vaikka kohtaamme viitenä aamuna viikosta.
Kaikki pönöttävät omalla paikallaan hiiren hiljaa.
Aamubussissa katselen ikkunasta.
En jaksa tuijottaa puhelinta, enkä halua kuunnella musiikkia.
Mietin näitä ihmisiä jotka ovat kanssani matkalla johonkin.
Useampi on varmasti matkalla töihin.
Joku matkaa jo kouluun, jos matkaa onkin taitettava useammalla bussilla.
Eräs henkilö jää pois sairaalan pysäkillä. Onkohan hän menossa johonkin operaatioon?
Mummo jää pois lähellä labran pysäkkiä. Hän on varmaankin menossa verikokeisiin ja sen vuoksi liikkeellä heti aamutuimaan.
Taivaanranta antaa jo lupauksen uudesta päivästä, katuvalot ja liikennevalot valaisevat pimeässä.
Hyvää uutta viikkoa, olit sitten menossa mihin tahansa.
