Nyt on Tampereella koululaisten hiihtoloma.
Toivottavasti lomafiilis ei ole riippuvainen lumesta, sillä lunta ei ole oikein nimeksikään.
Muistellessani lapsuuteni hiihtolomia, kyllä niihin yhdistyy vahvasti mielikuva korkeista hangista, hiihdosta, laskettelusta ja luistelusta.
Tuskin nämä lumettomat helmikuun viikot täysin poikkeuksia kuitenkaan ovat, ehkä aika on kultanut muistot.
Käsittääkseni hiihtoloman historia juontaa juurensa nimenomaan urheiluun. Lomalla on mahdollista harrastaa urheilua ihan ajan kanssa joka takaisi voimia tulevalle keväälle.
Lomat ovat totisesti muuttaneet muotoaan.
Siinä missä ennen hikoiltiin laduilla hiihtolomalla, voi nyt polkea pyörällä katupöly pölisten.
Erikoinen ajatus, että lapissa lunta on ihan yltäkylläisesti.
Toivon tämän talven olevan poikkeus säännössä. En halua uskoa siihen, että tulevina vuosina täytyy oikeasti Suomessa matkata lappiin nauttiakseen lumesta ja pakkasesta.
Ei minulla ole mitään tätä lumettomuutta ja leutoa talvea vastaan. Jotenkin vain on niin tottunut siihen, että talvella rämmitään lumessa. Tuntuu oudolta kävellä helmikuussa pitkin katuja hiekan rapistessa kengän ja asfaltin välissä.
