Hellepäivän juhlat

Tämä päivä meni sukuisten keskuudessa, valmistujaisia juhlien.
Ei näin aikuisena tule pidettyä yhteyttä sukulaisiin, juhlat ovat niitä missä tulee kokoonnuttua yhteen ja päivitettyä kuulumiset.

Päivä on ollut helteinen ja hikinen.
Jouduin menemään juhlapaikalle parilla bussilla perheemme auton ollessa käytössä.
Voin kertoa, että hiki virtasi.
Illalla pahin helle väistyi ukkosen myötä ja ilma hieman raikastui.

Juhlissa tärkeintä on tietenkin muistaa valmistunutta ja antaa hänen hienolle saavutukselleen kaikki kunnia.
Ei saa kuitenkaan väheksyä juhlien tarjoilun merkitystä.
Näissäkin juhlissa pöydät notkuivat ruokaa ja herkkuja.
Kotiin sai lähteä maha täynnä.
On niin kiva päästä syömään toisten tekemää ruokaa.

Nämä juhlat jatkuivat kosteissa merkeissä ja minä poistuin takavasemmalle boolimaljan asetuttua pöydälle.
On hieman vaivaannuttavaa selitellä monille ihmisille omaa raittiuttaan.
Kertoa, että ei en ole autolla, enkä myöskään raskaana, en vain käytä alkoholia.
Ymmärrän etteivät ihmiset pahaa tarkoita.
Oman raittiuden syyt ovat kuitenkin sellaisia joita en tahdo lähteä avaamaan sukulaisten keskuudessa.
Juominen on jokaisen oma valinta, niin pitäisi myös juomattomuuden olla.