Tulin tänään töistä kotiin bussilla. Huomioni kiinnittyi vanhaan mieheen joka oli niin tyylikkäänä liikenteessä. Ikää oli varmasti yli 80v, mutta hän oli puketunut paremmin kuin kukaan muu matkustaja.
Aikaan sopivasti hänellä oli kasvomaski.
Jäädessään pois bussipysäkillä, hän toivotti kuuluvasti hyvää päivänjatkoa.
Jäin miettimään, miten omat isovanhemmat suhtautuisivat tähän aikaan. Kulkisivatko he kaupungilla maskin kanssa?
Olen elänyt lapsuuden mummon kuuluessa elämääni. Hän kuitenkin poistui keskuudestamme ollessani kouluikäinen.
Toinen mummo eli hieman pidempään, mutta hän sairasti dementiaa, asui hoitokodissa, eikä kohtaamiset olleet aina mukavia.
Kumpaakaan pappaa en ole ikinä tavannut, he kuolivat ennen syntymääni.
Olen monesti miettinyt millaista elämä olisi, jos isovanhemmat olisivat vielä täällä.
Haluaisin istua alas ja kuunnella tarinoita. Tahtoisin kuulla kaikki elämänviisaudet, eikä se haittaisi vaikka samat jutut toistuisivat kerta toisensa jälkeen.
Hoitotyötä tehneenä, tiedän miten moni vanhus elää ilman läheisiä. Ei ehditä käymään, ei ole aikaa.
Enkä minä ketään syyllistä. Ihmisillä on omat elämäntilanteet, eivätkä kaikki arvosta perhettä samalla tavalla.
Taustalla voi olla hyvin mutkikkaita ja kipeitäkin vaiheita.
Hei mummo siellä pilven reunalla. Täällä yhteiskunta on aika sekaisin.
Älä huolehdi, kyllä me pärjätään, tavalla tai toisella.
