Pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin psykoterapian.
Vuoden ajan olen kerran viikossa istahtanut terapeutin sohvalle ja purkanut sydäntäni 45-minuutin ajan.
Terapia on itseasiassa harrastukseni! En ole pitkään aikaan sitoutunut mihinkään muuhun tekemiseen näin tunnollisesti.
Nyt haen kelalta jatkoa terapialle.
Vuoden aikana olen päässyt hyvään alkuun, mutta en todellakaan ole valmis lopettamaan käyntejä.
En usko siipieni kantavan vielä.
Mitä terapiassa tapahtuu?
Mistä siellä jutellaan?
Milloin mistäkin. Välillä käydään läpi arkisia asioita ja tilanteita, toisinaan sukelletaan suoraan syvään päähän ja puhutaan auki menneisyyden traumoja.
Jokaiselle ihmisille on tärkeää tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.
Terapiassa minä puhun, eikä terapeuttini keskeytä koskaan.
Hän kuuntelee ja omistaa pitkän pinnan.
Hänellä ei ole ikinä kiire ja hänestä välittyy lämmin fiilis.
Terapiassa tunnen, että minun asioillani on merkitystä.
Keskustelun merkitystä ei voi väheksyä.
Keskustelemalla pystyy järjestelemään ajatuksiaan, voi saada uusia näkökulmia ja saa purettua ajatuksia.
Vuosien kokemuksella tiedän miten vahingollista voi olla padota kaikki tunteet ja ajatukset.
On aika mielettömän terapeuttista avautua kerran viikossa sydämensä kyllyydestä!
Vielä yksi asia. Masennus ei tykkää terpiasta yhtään. Sillä terapia auttaa minua pääsemään irti masennuksen tiukasta syleilystä.
