Meidän kodissa asuu kaksi aikuista ja joka toinen viikko kolme lasta.
Yksi suurimmista aiheista joka aiheuttaa hampaiden kiristelyä välillämme on siivous.
Kuka siivoaa, mitä ja kuinka usein.
Minä olen ihminen jolle siisteys on todella tärkeä asia. Aihe on lähellä sydäntäni.
Olen ollut ennen nykyistä perhettäni aika fanaattinen siivouksen suhteen.
Asuessani yksin kotini siisteystaso oli sillä tasolla, että ruokaa olisi huoletta voinut syödä lattialla.
Kylpyhuoneen ominaistuoksu oli kloriitti.
Pesin lattiat joka päivä ja touhu oli muutenkin jo sairaalla tasolla.
Muuttaessani nykyiseen kotiimme, sain kertaheitolla aikamoista siedätyshoitoa.
Jokainen lapsiperheen aikuinen tietää millaista sotkua kolme alakouluikäistä saavat aikaan.
Olemme parin vuoden aikana etsineet kultaista keskitietä siivouksen suhteen. Sitä ei ole oikein löytynyt.
Tilannetta ei erityisesti helpota se, että lapset eivät joudu toisessa kodissaan osallistumaan siivoukseen eikä omia jälkiä tarvitse korjata pois.
Kotimme siivousvastuu on edelleen minulla. Joka toinen viikko silti motkotan päivittäin muruista ja ympäri kämppää lojuvista rojuista.
Välillä menetän hermoni ja hinkkaan lastenhuoneen putipuhtaaksi lattiasta kattoon, vaikka olen vannonut etten siivoa heidän jälkiään.
Mieheni on perussiisti, mutta minä olen paljon häntä nopeampi tarttumaan toimeen.
Ruokaa laittaessani siivoan kokoajan toisella kädellä jälkiäni. Mieheni keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja olen huono seuraamaan vierestä. Yleensä olen jo heiluttamassa rättiä ennenkuin hän on saanut ruoan valmiiksi.
Olen nykyään paljon joustavampi sotkujen suhteen verrattuna entiseen elämään.
Ei koira kuitenkaan koskaan täysin karvoistaan pääse.
Koen sisäistä ahdistusta jos ympäristöni on epäsiisti.
