Eniten hajottaa arki

Olen jotenkin täysin loppu arkeen.
Päivät toistavat tuttua kaavaa ja tuntuu ettei oravanpyörä pysähdy hetkeksikään.

Talletusbonus 125% 400€ + 50 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Kierrätysvaatimus 40x T+B

 

Olen jokaisena aamuna väsynyt herätessäni kellon soittoon.
Työpäivät ovat raskaita, koska töitä on liikaa henkilökuntamäärään nähden. Koen jatkuvaa riittämättömyyttä ja joudun priorisoimaan asioita joiden pitäisi olla itsestäänselyys. Karu totuus kuitenkin on, etteivät työtunnit riitä tekemään kaikkia töitä.
Töiden jälkeen menen ruokakauppaan ja yritän epätoivoisesti miettiä mitä ruokaa tänään syötäisiin. Tai lähinnä sitä, mitä ruokaa mahdollisesti jaksaisin tänään laittaa.
Tultuani kotiin siivoan aamun jäljet ja laitan ruokaa.
Sitten onkin ilta. Teen iltatoimia ja valmistaudun seuraavaan päivään.
Omaa aikaa on liian myöhään illalla. Tiedän, jos haluan valvoa ja nauttia hiljaisuudesta, se kostautuu aamulla kahta kauheampana väsymyksenä.

Olen loman tarpeessa.
Haluan irtioton arjesta.
Tahdon syödä ulkona, tulla siistiin kotiin kun se kuuluisa ”joku” on tehnyt työt puolestani.
Toivon voivani nukkua niin pitkään, että heräisin virkeänä.
Haluan puhua yön pikkutunneille tunteista, rakkaudesta ja saada hipsutusta päästä varpaisiin.

Tasainen arki on tietyllä tapaa turvallista ja mukavaa.
Mukavaankin turtuu pitkällä aikavälillä.