Elämää ei voi suunnitella

Tai voi suunnitella, mutta lopulta asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen.

Voimme suunnitella itsellemme hyvin pikkutarkan suunnitelman elämän varalle.
Lopputulos voikin yllättää.
Saatamme tehdä aivan erilaisia töitä mitä olimme ajatelleet tai mihin edes kouluttautuneet.
Saatamme rakastua ihmiseen, joka poikkeaa täysin ihannekumppanistamme.

Onko olemassa sellaista ihmistä joka voi sanoa elämän menneen juuri niin kuin oli suunnitellut?
Jos on, haluaisin tavata hänet.

Minä en olisi ikinä uskonut selviäväni masennuksesta hengissä.
En olisi ikinä uskonut löytäväni sellaista työtä, jonka vuoksi ei joudu itkemään pahaa oloaan.
En olisi ikinä uskonut oppivani arvostamaan itseäni.

Olin varma, että päätän elämäni. En nähnyt tulevaisuutta, en halunnut herätä enää uuteen päivään. Masennus oli imenyt kaiken elämäniloni. Olin vain varjo entisestäni.
Luulin, että pahaolo töissä on normaalia. Uskoin minussa olevan jotain vikaa, luulin olevani vain liian herkkänahkainen.
Olin kuullut liian monelta ihmiseltä elämäni aikana olevani vääränlainen, arvoton, mitätön. Olin alkanut näkemään itseni sellaisena.
Onneksi asiat muuttuivat monilta osin ainakin omalla kohdallani.

Elämä on täynnä yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassa.
Vaikka sulkisit silmäsi hypätessäsi kuilun reunalta, uskalla avata ne kun siipesi kantavat jälleen.

Kasinot
LVBet

100% 200€ +50x

ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x