Olen käynyt pian kahden vuoden ajan terapiassa kerran viikossa.
Sain hiljattain kelalta myönteisen päätöksen vielä kolmannelle vuodelle.
Minulle on myönnetty kelan kuntouspsykoterapia, joka tarkoittaa sitä, että saan kelakorvauksen terapiasta aiheutuneista kustannuksista. Tämä on ainakin omalla kohdallani ollut merkittävä apu, en olisi pystynyt käymään läpi näin pitkää prosessia täysin omakustanteisesti.
Kelakorvauksen jälkeen maksan yhdestä terapiakäynnistä reilu 20€, ilman korvausta yksi käynti maksaisi 80€.
Käyn terapiassa masennuksen vuoksi. Vaikka koen hyötyneeni terapiasta, en ole kokenut ihmeparantumista.
Omalla kohdallani olen terapian avulla oppinut paljon itsestäni.
Olen nyt paljon tietoisempi ajatusten ja tunteiden suhteen.
Huomaan miten paljon olen oppinut muokkaamaan ajatuksiani sekä käyttäytymistäni.
Ennen masennusta, olin elänyt tietyllä tavalla lähes koko elämän.
Jotkin toimintamallit ja ajatukset ovat olleet hyvin haitallisia.
Olen ollut aina kova suorittamaan ja suhtautunut hyvin ankarasti itseeni.
En ole hyväksynyt epäonnistumisia tai laiskottelua.
Vaikka olen nyt parin vuoden ajan opetellut päästämään irti menneistä, ei ole helppoa muuttua.
Ainakin omalla kohdallani terapia on kaukana hauskasta jutustelusta.
Olen itkenyt vastaanotoilla enemmän kuin nauranut.
On rankkaa paljastaa itsensä ja puhua niistä kipeimmistä asioista.
Totuus sattuu ajoittain.
Uskon terapian olevan varmasti yksi merkityksellisimmistä asioista elämässäni.
En olisi pärjännyt masennuksen kanssa yksin.
En uskalla edes ajatella sitä vaihtoehtoa, mitä olisi tapahtunut jos terapia olisi aikoinaan evätty minulta.
Elämä voi mullistua puhumalla.
Tarvitsemme kohtaamisia, kuuntelijaa ja ymmärrystä.
