Minulla on taipumusta odotella oikeaa hetkeä. Lopulta huomaan, ettei sellaista ehkä tullutkaan.
Pidän kaapissa pölyttymässä hienoja vaatteita, säästelen lempituoksujani, säilytän koruja laatikossa.
Odotan sopivia juhlia, tilaisuuksia, milloin mitäkin.
Mitä järkeä tässä toimintatavassa on? Ei paljonkaan mitään.
En muista milloin olisin joutunut heittämään vaatteita pois, koska ne ovat rikki.
Vaatteet eivät siis mene pilalle vaikka käyttäisin niitä muulloinkin kun kerran kahdessa vuodessa illallisella.
Kauniit korut eivät näy laatikosta kenellekään ja ne tuottavat rasiassa hyvin vähän iloa.
Tuoksut saattavat vanheta helpostikin jos niitä ei käytä.
Tällä viikolla repäisin.
Ostin kaupasta viskilaseja. Silmäni osuivat niihin ja ne olivat kauniita. Vaikka en juo viskiä, voin juoda niistä jotain muuta.
Lapsuudenperheessäni oli arkiset astiat ja juhla-astiat erikseen.
Vitriinissä oli rivissä kristallilaseja ja niitä käytettiin ehkä kerran vuodessa suurta varovaisuutta noudattaen.
Pitäisikö elämästä nauttia enemmän ihan tavallisena päivänä, eikä odottaa jotain tilaisuutta?
Mitä jos vetäisikin kauniin paitapuseron päälle, korut kaulaan ja suosikkituoksua kaulalle ihan tavallisena maanantaina?
Elämä on lopulta aika lyhyt ainaiseen odottelemiseen.
