Aikuisuuden taakka

Tavalliseen lapsuuteen kuuluu vahvasti turvallisuuden tunne.
Aikuiset pitävät huolta, lasta hoivataan ja hän saa olla kaikessa rauhassa lapsi.

Kasvaessamme itsenäistymme ja aikuisuuden kynnyksellä napanuoramme revitään irti.
Olemme omillamme, niin hyvässä kuin pahassakin.
Aikuisena teemme itse valintamme.
Voimme syödä karkkia milloin haluamme ja teemme sellaista ruokaa kuin tahdomme.
Meidän täytyy myös ihan itse huolehtia siitä, että tilillä on tarpeeksi rahaa ostoksiin, vuokriin ja laskuihin.

Lapsena sai elää ilman huolta huomisesta.
Käydessä iltapesuilla, ei pientä päätä tarvinnut vaivata vesimaksuilla.
Yölampun sarastaessa vuoteen vierellä, ei ollut tietoakaan sähkönkulutuksesta.
Vanhojen vaatteiden käytyä pieneksi kaappiin ilmestyi uusia isompia vaatteita.

Aikuisena olemme tuskallisen tietoisia kaikista asioista.
Elämä on kaikkea muutakin kuin kivaa, hauskaa, turvallista ja helppoa.
Joudumme kantamaan vastuuta, kohtaamaan pettymyksiä, epätoivoa ja epäoikeudenmukaisuutta.

Lapsuuden muutama tunnin koulupäivät ovat vaihtuneet kahdeksan tunnin työpäiviksi.
Töiden jälkeen odottaa toinen työvuoro kotona.
Aina on pyykkiä, riskejä, roskia, sotkuja.
Täytyy maksaa laskut, käydä kaupassa, tehdä ruokaa.
Aikuisena kodissa ei asua ketään joka tekisi asioita puolestamme.

Sairastuessamme varaamme itse lääkäriin ajan.
Täytyy myös mennä omin jaloin paikan päälle.
Lääkkeet täytyy maksaa ihan omasta pussista ja joudumme miettimään miten kalliiksi tämäkin tauti tuli, kun ottaa huomioon sairasloman aiheuttamat lovet tilipussissa, lääkärikäyntimaksut ja lääkkeiden hinnan.
Maatessamme taudin kourissa, täytyy ihan itse hakea mehua kaupasta ja lämmittää kaurapussia kipeille jäsenille.

Lapsuus on valmistautumista elämään.
Voi miten tietämättömiä nuo pienet pellavapää ovat siitä elämästä joka heitä odottaa.
Aikuisuus tuo mukanaan hirveästi vastuuta.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.