Aikuinen lapsi

Kulunut vuosi on vaikuttanut paljon sosiaalisiin kanssakäymisiin ainakin omalla kohdallani.
En ole tavannut juuri kodin ja töiden lisäksi muita ihmisiä.

Kesällä, koronatilanteen ollessa helpompi, menin käymään lapsuuden kodissani.
Iskä oli tuolloin reissussa Lapissa, joten en nähnyt häntä tuolloin.

Emme yleensä ole viettäneet näin aikuisiällä lapsuuden perheeni kanssa joulua yhdessä, mutta aina olen käynyt kylässä vanhemmillani joulun aikaan.
Tänä vuonna jää käymättä, jos nyt ei ihmeitä tapahdu.

Viikonloppuna iskäni sai extempore idean ja he lähtivät äidin kanssa ajelemaan Tampereelle.
Teimme treffit ostoskeskuksen pihaan ja vaihdoimme joululahjat.
Kävimme kiertelemässä muutamissa kaupoissa ostelemassa lahjoja, maskeilla varustautuneina.

Äiti on kyllä ❤️
Vaikka hän aina vähättelee ettei nyt osaa mitään ostaa lahjaksi, aina hän ilmestyy kassien ja kukkapuskan kanssa.
Tänäkin vuonna hän oli koonnut herkkukassin, joka oli täynnä minun herkkuja. Kukaksi oli valikoitunut joulutähti.

Meitä sisaruksia on kolme. Kaikki asuvat omillaan ja tulevat hyvin toimeen.
Silti äiti muistaa aina lahjoilla ja hän on hyvin tarkka siitä, että kaikkia muistetaan tasapuolisesti.
Tänäkin vuonna, äiti toi joulumieltä vähän etukäteen. Kiitos.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.