Aikansa kutakin

Yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Ehkä lopulta, asioilla on tapana järjestyä.
Kaikki ei todellakaan mene niin kuin on suunnitellut.
Sitä saattaa löytää itsensä sellaisesta tilanteesta, mitä ei olisi voinut vielä hetkeä aikaisemmin edes kuvitella.

Talletusbonus 125% 400€ + 50 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Kierrätysvaatimus 40x T+B

 

Suljin tänään työpaikan oven viimeistä kertaa.
Olo on haikea.
Viimeiset puoli vuotta olivat merkityksellisiä.
Ilman tätä hyvää työpaikkaa, en olisi valmis ottamaan seuraavaa isoa askelta

Ei ole yhdentekevää millaista työtä tekee ja millaisessa ympäristössä.
Jos työ on mielekästä ja työyhteisö mukava, se vaikuttaa positiivisesti omaankin oloon.

Olen nyt kokenut niin huonon työpaikan kuin hyvänkin vaikutukset.
En aio enää kertaakaan jäädä huonoon työpaikkaan vain koska on pakko.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin oma hyvinvointi.

Ensi viikolla aloitan opiskelut.
Koulutie kutsuu taas muutaman vuoden tauon jälkeen.
Olen innoissani.

Vaikka mieli on haikea ja joutui lähtemään hyvästä paikasta, menen avoimin mielin eteenpäin.
Uskon opiskelun aukaisevan uusia mahdollisuuksia.