Väsyttää, vituttaa, turhauttaa.
Toiset kuorsaa tahoillaan, yksin kampean itseni ylös.
Yö on ollut jälleen kerran liian lyhyt, eikä olo ole lainkaan virkeä.
Pesen kasvot kylmällä vedellä ja teen hieman kyykkyjä jotta heräisin paremmin.
Sulkiessani ulko-oven, toiset kääntävät kylkeä.
Haukottelen vielä bussimatkalla töihin ja sinnittelen, etten sulje silmiä pieneksi hetkeksi.
Töissä päästessäni työpisteelle, huokaisen syvään ja avaan tietokoneen. Sen myötä ollaan jo vahvasti työmoodissa ja aamuväsyt ovat unohtuneet.
Mikä saa lähtemään vaikka haluaisi jäädä peitonmutkaan? Pakko. Itsekuri.
Vaikka aamut ovat ankeita ja elämänilo tuntuu olevan kiven alla, päivän päätteeksi on tyytyväinen itseensä kun jälleen kerran nousi ylös ja suoritti vaaditut tehtävät selkä suorana.
Jos aikaisia aamuja haluaa kuvata jollain biisillä, oma valintani on ehdottomasti Apocalyptican ja Palefacen ei vaihtoehtoo. Siinä kiteytyy kohtuullisen hyvin moni tunne.
