Siihen on syynsä miksi tein vuodesta toiseen yötyötä.
Eläessä sitä rytmiä, ei tarvinnut herätä kukonlaulun aikaan.
Vaikka olen nyt jo pari vuotta elänyt ihan tavallisessa rytmissä, en ole oikein sinut aamujen kanssa.
Pidän aamuista, jos ei tarvitse herätä vaan saa nukkua.
Herätyskellon pirinä kuudelta pilkko pimeässä nostattaa väistämättä verenpainetta.
Kauhulla katselen aamuisin keittiön ikkunasta niitä ahkeria tyyppejä, jotka sutkuttavat polkupyörällä pikkupakkasessa töihin.
Toiset taas suuntaavat heti herättyään tekemään aerobisen treenin.
Minä koomaan ja tuijotan kauhulla kelloa milloin täytyy vääntäytyä lähtemään.
Huolimatta aamun kankeuksista, saan aina noustua sängystä ajallaan ja ehdin ajoissa töihin.
Tarvitsen aikaa sopeutua.
Laitan kellon soimaan niin, että minulla on tarpeeksi aikaa henkisesti valmistautua päivään.
Inhoan kiirettä ja häsläystä.
En usko, että minusta ikinä tulee aamuihmistä.
Toivottavasi tulevaisuudessa työelämässä lisääntyisi liukuva työaika.
Uskon vahvasti, että jos ihmiset saisivat itse päättää mihin aikaan työskentelevät, tehokkuuskin lisääntyisi.
Jos istuu aamuraportilla ja toivoo saavansa sydärin jotta voisi oikaista pitkälleen, ei tehokkuus voi olla kovin hyvällä tolalla.
