torstai, 9 helmikuun, 2023

Tag:muutos

Viikonloput muuttivat merkityksensä

Olen ollut juomatta alkoholia vuoden ja kuusi kuukautta. Tähän aikaan on mahtunut monta viikonloppua ja juhlapäivää. Aiemmin viikonloppuhin kuului vahvasti alkoholi ja kaupungilla käyminen. Kävin baareissa ja...

Kuinka aloittaa juokseminen?

Olen käynyt läpi paljon ongelmia urheilu-urani aikana. Aina kun sairastuin tai loukkaannuin juoksun aloittaminen tuntui aivan hirveältä. Vaikka olisin muuten hyvässä kunnossa, juokseminen on...

Tietty määrä paheita

Uskon jokaisella olevan joitain paheita. Ne voivat olla yleisesti hyväksyttyjä tai enemmän paheksuttuja. Paheita voi olla sokeririippuvuus, tupakan poltto, alkoholin- tai huumausaineiden käyttö, kiroileminen.... Omia paheitani on...

Roikun kiinni todellisuudessa

Rakastan rutiineja. On turvallista tehdä asiat tietyllä tavalla, samoin kuin ennen. Olen yrittänyt aina hakeutua sellaisiin työpaikkoihin joissa voin luoda omat rutiinini. Tykkäsin tehdä asiat omalla...

Arki on juhlaa

Ajatusmaailmani on muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana. Elämässä on tapahtunut paljon muutoksia. Olen jäänyt pois työelämästä, etsinyt tasapainoa masennuksen kanssa ja lopettanut alkoholinkäytön. Aiemmin elämääni rytmitti vahvasti...

Luonnon helmassa

En ole mitään urheilija tyyppiä. En edes välitä ulkoilusta. Lempipuuhaani ei ole pistää lenkkarit jalkaan ja juosta pururadalle. Olen se joka valitsee hissin portaiden sijaan. Menen bussilla...

Latest news

Lataamo kasino testissä

Mikäli Lataamo on jo liiankin tuttu, niin katso vaikka muut uudet pikakasinot. Nyt siis testaan tässä Lataamo...
- Advertisement -

Turvallinen nettikasino – kokemuksia ja bonukset

Turvallinen nettikasino on pelaamisessa oleellista ja tässä kerromme niistä kokemuksia. Kun turvallisuus on kunnossa, voimmekin jo yrittää...

Luotettava nettikasino – Kokemuksia ja parhaat kasinot suomalaisille

Nettikasinoiden luotettavuus on aihe, jota ei kannata jättää huomiotta. Emme suinkaan tarkoita, että suurin osa nettikasinoista olisi...

Must read