maanantai, 27 kesäkuun, 2022

Tag:koti

Kotona tehtyä

Olemme viettäneet viikonloppua kotona perheen kanssa. Olen tehnyt mieheni kanssa poikkeuksellisen paljon asioita yhdessä ja hän on yllättänyt minut pariinkin kertaan kokkaustaidoillaan. Perheessämme ruonlaitto on yleensä...

Maalauksista paras

Olemme asuneet vajaa kolme vuotta nykyisessä asunnossamme. Kotimme sijaitsee kerrostalon ylimmässä kahdeksannessa kerroksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että näkymät kotimme jokaisesta ikkunasta ovat aika kauniit. Maatessani makuuhuoneessa sängyssä,...

Mukavuuksiin tottunut

Taloyhtiömme rappuun tuli jo hyvissä ajoin ilmoitus sähköjen katkaisusta tänään. Olemme ilman sähköjä maksimissaan kolme tuntia. Olin katsonut päivämäärät väärin ja luulin sähkökatkon olleen jo...

Ei oo kodin voittanutta

"Vaik aina ei oo luksusta, oon asunu tääl muksusta Viihdyn hiton hyvin himassa Kämppä on pieni mut vuokra on suuri Sängyn saa mahtumaa juuri ja juuri Alakerran naapuri...

Maalta kaupunkiin

Olen asunut lapsuuteni pienessä kylässä. Näin kaupunkilaistuneena voisi sitä kutsua jopa maaseuduksi. Oli iso piha, metsää ympärillä, järvi kivenheiton päässä. Nykyään asun suuren kaupungin lähiössä, keskellä...

Lapsuuden kodissa

Olen käymässä vanhemmillani, lapsuudenkodissani. Muutin kymmenen vuotta sitten omilleni, jonka jälkeen olen palannut vain käymään. Vaikka talo on muuttunut minun poissaollessani on hauskaa miten tämän kokee...

Juhannusaatto

Me vietämme miehen kanssa juhannusta kahdestaan lasten lähdettyä äidille. Tänään on perjantai, juhannusaatto. Minusta tuntuu kuin olisi sunnuntai. Vietin eilisen illan päivystyksessä odottaen, olin kotona vasta...

Pullantuoksuinen äiti

Lapsuudenkodissa tuntee aina olevansa lapsi. Vaikka kuinka on kasvanut aikuiseksi, vieraillessaan vanhempien luona, tuntee itsensä jälleen lapseksi. "Se on sinun lapsi vaikka se olisi 50-vuotias." Ymmärrän...

Latest news

Turvallinen nettikasino – kokemuksia ja bonukset

Turvallinen nettikasino on pelaamisessa oleellista ja tässä kerromme niistä kokemuksia. Kun turvallisuus on kunnossa, voimmekin jo yrittää...
- Advertisement -

Luotettava nettikasino – Kokemuksia ja parhaat kasinot suomalaisille

Nettikasinoiden luotettavuus on aihe, jota ei kannata jättää huomiotta. Emme suinkaan tarkoita, että suurin osa nettikasinoista olisi...

Piste

Olen kirjoittanut blogia kolme ja puoli vuotta. Tuona aikana olen tehnyt yli 650 postausta.

Must read