Avainsana: harrastus

440
Tein viikonloppuna jotain harvinaista pitkästä aikaa.Edellisestä kerrasta oli ainakin kymmenen vuotta.Kaivoin saksofonin esille ja kokeilin vieläkö osaan soittaa.Kuinkas ...
880
Olen kirjoittanut aiemmin omasta suhteestani liikuntaan. En harrasta aktiivisesti hikiliikuntaa, mutta hyötyliikun aina mahdollisuuksien mukaan. Koen yleiskuntono hyväksi ...
620
Pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin psykoterapian. Vuoden ajan olen kerran viikossa istahtanut terapeutin sohvalle ja purkanut ...
577
Ajelin äsken miehen kanssa pimeillä teillä, matkamusiikkina oli Samuli Putroa. En miettinyt mitään asiaa sen kummemmin, kunnes yhtäkkiä ...
560
Olen elämäni aikana kokeillut jos jonkinlaista harrastusta, huonolla menestyksellä. Olen tanssinut pelannut pesäpalloa, suunnistanut, yleisurheillut, soittanut saksofonia yksityistunneilla ...
680
­­Venyttely on yhtä tärkeä treeni kuin muutkin treenit. Miksi se silti unohtuu treeniohjelmasta? Näin kilpaurheilijana se todella tärkeä ...
1100
Olen käynyt läpi paljon ongelmia urheilu-urani aikana. Aina kun sairastuin tai loukkaannuin juoksun aloittaminen tuntui aivan hirveältä. Vaikka ...
959
Olemme miehen kanssa viimeisen viikon ajelleet joka ilta moottoripyörällä ympäriinsä. Nämä kesäillat ovat parhaita kruisailuun! On hienoa tuntea ...
594
Minä en ole ikinä ollut mikään askartelija. Koulussa vihasin ylikaiken käsityötunteja. Kuvaamataitokaan ei ollut lempiaineeni. Opiskeluaikoina työharjoittelussa joutui ...
650
Jokaisella on omia vahvuuksia. Joku osaa korjata autoja, toinen on mestari kokkaamaan ja yhdellä on erinomainen laulutaito. Joitakin ...

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €